Hanketiimi

Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeessa työskentelevät

Hanna Alanen

Hanna Alanen

"Hankkeen päätekijä", yhteisöpedagogi

Melko tuoreena pälkäneläisenä, koulutukseni ja moninaisen kokemukseni kautta, tuon uudenlaisia näkökulmia hankkeeseen sekä innovatiivista lähestymistapaa hankkeen ytimessä olevaan yhteisöllisyyteen. Mielestäni on hienoa olla tekemässä työtä oman elinympäristön puolesta mielenkiintoisen teeman ympärillä. Verkostoituminen on tärkeää tulevaisuuden kannalta. Vahvuuksiani ovat luovuus, yhteistyökyky ja toimeliaisuus.

Lumia Huhdanpää-Jais

Lumia Huhdanpää-Jais

"Hankkeen viestijä", markkinointialan yrittäjä 

Olen kasvanut Pälkäneellä ja nyt aikuisiällä paluumuuttanut kotitalooni Laitikkalaan. Monipuolinen markkinointialan osaamiseni ja laaja kokemustaustani yhdistystoimijana auttaa minua tuomaan hanketta sen kohderyhmän tietoisuuteen ja innostamaan yhdistystoimijoita ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita Pälkäneen seudulla vaikuttavia ihmisiä mukaan yhdessä tekemiseen. Vahvuuksiani ovat havainnointikyky, tekemisen meininki ja monikanavainen viestintä.

Marja-Liisa Suomalainen

Marja-Liisa Suomalainen

"Hankkeen byrokraatti", pitkän linjan yrittäjä, ympäristöasiantuntija ja toimittaja

Olen itse aktiivinen yhdistystoimija. Yhteisöllisyyden ja oman elinympäristön kehittäminen on minulle sydämen asia. Pälkäneellä olen asunut 20 vuotta, joten olen kai jo melkein pälkäneläinen. Pälkäne on juuri sopivan kokoinen kunta, jossa on hyvä elää. Vahvuuksiani ovat verkostoituminen, hankkeiden koordinointi ja erilaisten näkemysten yhteensovittaminen.

Katariina Tcheuffa

Katariina Tcheuffa

"Hankkeen katalysaattori", yhteiskuntatieteilijä

Olen työskennellyt maallemuuton edistämiseksi alueellisessa ja valtakunnallisessa kehittämisprojektissa sekä Elinvoimaa Aitooseen -hankkeessa. Olen iloinen saadessani viedä eteenpäin samoja teemoja Yhteinen Pälkäne -tiimin kanssa. Asun Tampereella, mutta Aitoo on minulle jo kuin toinen koti. Odotan mielenkiinnolla tutustumista muihinkin Pälkäneen kyliin. 

Vahvuuksiani ovat yhteistyön rakentaminen, ratkaisukeskeisyys ja innostuneisuus.