Kyläkierros Pälkäneveden ympäri – monta kylää ja monta tarinaa yhdessä päivässä

Pälkäneveden kierros - Luikalan kesätori

Lauantaina 12.7.2025 Pälkäne tarjosi tutustumismatkan kylämeininkiin parhaimmillaan: kuuden tunnin bussikierros vei osallistujat viiteen kohteeseen Pälkäneveden ympäristössä. Matkaan mahtui niin eläinkohtaamisia, markkinahumua, historiaa kuin ostostunnelmaakin. Mukaan lähti melkein täysi bussillinen Pälkäneen vakiasukkaita, kesäpälkäneläisiä sekä muutama matkailijakin.

Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeen toteuttaman ja tarjoaman kierroksen ensimmäinen pysähdys oli Strutsitila Syrjynen, jossa yrittäjä Ari Syrjynen kertoi meille kokemuksen syvällä rintaäänellä strutseista ja niiden kanssa elämisestä kaikkine kommelluksineen. Tilalla tavattiin strutsien lisäksi kuusipeuroja, ja opittiin, että tarhalla vierailee jopa 15 000 kävijää vuodessa.

Seuraavaksi suunnattiin Luikalaan, jossa päästiin mukaan kesätorin vilinään. Työväentalon pihassa järjestetty tori tarjosi käsitöitä, perinteisiä tuotteita ja kohtaamisia kyläläisten kanssa. Tunnelma oli elävä ja sai monet huomaamaan, miten aktiivista kylätoiminta Pohjois-Pälkäneen kylissä edelleen on.

Sappee-Ohveno -akselilla ihailtiin maisemia lähinnä bussin ikkunasta. Päivi Heinonen nousi bussin kyytiin ja kertoi pätkän matkaa tarinoita muun muassa Sappeen vanhasta ruuttahuoneesta ja jouluseimestä, joka sinne rakennetaan joka vuosi kyläaktiivien toimesta.

Aitoon keskustan pysähdyksellä tutustuttiin Anssi Kukkosen kyläkauppaan, Anssin Kauppaan, joka on toiminut jo kahdeksan vuotta ja on yksi sadasta Suomessa yhä jatkavasta kyläkaupasta. Samalla reissulla käytiin myös viereisessä Tehtaan Puodissa, joka on Kristiina Feketen luotsaama käytetyn tavaran ja kulinarismin yhdistävä kohtaamispaikka.

Viimeinen etappi oli Kukkolan kylä, jossa yhdellä pysähdyksellä pääsimme sekä kyläkeinun vauhtiin että tutustumaan Daniel Medelplan -museoon asiantuntevalla opastuksella. Keinukylien aktiivien avulla saimme keinua upeassa kyläkeinussa ja moni ensikertalainenkin pääsi keinun huimaan kyytiin!

Retki päätettiin Nuijantalolle, jossa kuulimme vielä lyhyesti talon monivaiheisesta historiasta ja nautimme Spirraalin herkullisia tarjottavia.

Retkeä kiiteltiin ja osallistujat lähtivät kotiin uutta tietoa ja monia kokemuksia rikkaampana. Kiitos kaikille osallistujille!