Kylät esittelivät suunnitelmiaan
Hanke alkaa olla loppusuoralla, ja kylissä tehty työ alkaa näkyä sekä suunnitelmina että myös käytännön tekoina. Älykäs kylä -kylästrategioista työstäneistä kylistä Aitoo, Luopioinen ja Laitikkala kokoontuivat hankkeen Hannan ja Katariinan johdolla syyskuun alussa Nuijantalolle jakamaan kokemuksiaan ja esittelemään omia kyläsuunnitelmaluonnoksiaan.
Tilaisuudessa nousi esiin, kuinka pontevasti kylät ovat tarttuneet toimeen: keväällä tunnistetut tarpeet ja ideat on jo osin viety käytäntöön ja niiden pohjalta jatketaan kehittämistä. Kylien edustajat kertoivat innolla aikaansaannoksistaan ja olivat yksimielisiä siitä, että suunnitelmat palvelevat juuri heidän kylänsä tarpeita.
Tärkeitä teemoja olivat viestinnän tehostaminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Luopioisissa panostetaan esimerkiksi tiedottamiseen ja uusien asukkaiden mukaan ottamiseen, Laitikkalassa seurantalosta halutaan tehdä kylän sydän, ja Aitoossa viestintää ja näkyvyyttä kehitetään somekanavien ja kyläkirjeen avulla.
Ilta tarjosi mahdollisuuden vertailla suunnitelmia ja saada palautetta muilta kyliltä. Yhdessä mietittiin myös toteutuksen jatkoa: miten suunnitelmien toteutuksen seuranta järjestetään ja milloin suunnitelmia päivitetään. Valmiit suunnitelmat esitellään marraskuussa hankkeen kiitosjuhlassa.