Yhdistysväki suunnittelee päätapahtumaa 17.2.2022
Hyvä yhdistysaktiivi,
tervetuloa mukaan toteuttamaan Pälkäneen kaikkien aikojen suurinta, upeinta ja mukaansa tempaavinta suurtapahtumaa 28.5.2022 Aitoon Honkalaan!
Yhdistykset ovat oleellinen osa pälkäneläisyyttä ja siten myös tulevan tapahtuman tekijäjoukkoa.
Omalle yhdistyksellesi mukanaolo tuo näkyvyyttä, mahdollisuuden uusien jäsenten rekrytointiin sekä erinomaisen tilaisuuden oman toiminta-ajatuksen toteuttamiseen. Parhaimmillaan voitte tarjota yhdistyksenne ydintoimintaa paikan päällä.
Toivomme yhdistyksiltä toiminnallisuutta, näytöksiä, esityksiä sekä muuta osallistujia aktivoivaa toimintaa. Tavoitteena on, että paikalla ei juurikaan olisi kylmiä osastoja. Nostamme yhdistystänne esiin viestinnässämme, mikäli järjestätte koko tapahtumaa elävöittävää ohjelmaa.
Tarjoamme mahdollisuuksia myös yhteisosastoihin muiden yhdistysten kanssa, esimerkiksi yhteisen kohderyhmän tai teeman kautta.
Tule mukaan ideoimaan, mitä kaikkea yhdistysten osastot – tai yhteisosastot - voisivat tarjota. Kokoonnumme Teamsiiin torstaina 17.2. klo 18 alkaen. Ilmoittaudu tästä linkistä. Osallistumiskutsu lähetetään ilmoittautuneille sähköpostiin.
Ole mukana luomassa Pälkäneelle yhteishenkeä sekä koe suuren tapahtuman rakentaminen yhteistyössä muiden energisten aktiivien kanssa. Tehdään yhdessä Pälkäneelle uutta brändiä!
Yhteinen Pälkäne -hankkeen päätapahtuman järjestävät yhteistyössä paikkakunnan yritykset, yhdistykset, kyläalueet, kunnan toimijat ja vapaaehtoiset aktiivit. Tapahtuma suunnataan kuntalaisille, kausiasukkaille, lähiseuduilla asuville ja matkailijoille. Tavoittelemme osallistujiksi mahdollisimman laajalti kaikkia ikäryhmiä.