Yhteisöfoorumi, osa 1
Ensimmäinen yhteisöfoorumi kokoontui Aitoon Honkalassa 28.9.2021. Tilaisuuteen saapui huikea määrä yhdistysaktiiveja! Yhteensä paikalla oli 45 henkilöä, tuoden terveiset noin 30 eri yhdistyksestä, sekä kunnasta. Illan teemana oli tutustuminen niin toimijoihin henkilöinä, kuin heidän edustamiinsa yhdistyksiin. Henkilökohtaisen esittäytymisen tukena käytettiin pieniä esineitä, joista sai poimia sellaisen, joka jollain tapaa kuvasti itseä yhdistystoimijana. Kuulimme loistavia vertauskuvia ja kuvauksia siitä, mitä itse kukin tekee yhdistyksessään.
Kunnan terveisiä oli tuomassa elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä, liikuntapalveluista vastaava Petri Ketola ja kulttuuripalveluiden vastaava Marketta Pyysalo. Yhdistyksiin tutustuttiin tukikysymysten avulla pienissä porinaryhmissä, minkä jälkeen uudet tuttavuudet esiteltiin koko yleisölle. Paikalla oli laaja-alaisesti erilaisia yhdistyksiä, jotka tulivat eri puolilta kuntaamme. Loppuun oli varattu oma aikansa henkilökohtaiselle palautumiselle ohjatun mielikuvarentoutuksen turvin.
Ensimmäisessä yhteisöfoorumissa oli edustettuna seuraavat yhdistykset:
Aitoo-Kaukkala kyläyhdistys AiKa, Aitoon Martat, Haltian kyläyhdistys, Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys, Kotiseutuyhdistys Pälkäne-Seura, Kostian Kahlaajat, Kukkian Suojeluyhdistys, Kulttuuriyhdistys Mikkolan navetta, Kuohijoen kyläyhdistys-Vepari, Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys, Luopioisten Yrittäjät, MLL Luopioinen, MLL Pälkäne, Muodonmuutoksia, Mälkiläkävely-tapahtuma, Puutikkalan Vpk, Pälkäneen mielenterveysyhdistys TUIKE, Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistys, Pälkäneen yrittäjät, Ratsastusseura PR-88, Rautajärven kyläyhdistys, Salmentaan Vpk, Soroptimistit Pälkäneen seutu, Suomen Luonnonsuojeluliiton Pälkäneen Seutu, SPR Luopioisten osasto, Sydän-Hämeen Sukututkijat ja Tampereen Diabetesyhdistys Luopioisten ja Pälkäneen kerhot.
Lisäksi monet henkilöt kertoivat toimivansa myös muissa yhdistyksissä, joten todellisuudessa edustus oli lähes kymmenestä muustakin yhdistyksestä. Kiitos kaikille aktiivisesta osallistumisesta! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Seuraavan kerran kokoonnumme Nuijantalolla torstaina 11.11.2021. Silloin aiheena on yhteistyö. Tervetuloa mukaan myös ne yhdistykset, jotka eivät ensimmäisellä kertaa ehtineet mukaan. Ilmoittautumislinkki tulossa pian!