Yhteistyöstä ja tulevaisuudesta

Paperikoristeketju

Hankkeen Hanna jakoi seuraavan tarinan kevättalvella 2025:

Myös me kaikki Yhteinen Pälkäne -hankkeessa työskentelevät olemme aktiivisia yhdistystoimijoita ja vapaaehtoistyön tekijöitä. Itse olin viikonloppuna partiolaisten talvileirillä ohjaamassa. Koska lippukuntamme täyttää tänä vuonna 60 vuotta, leirin ohjelmaan kuului myös juhlagaala lauantaina. Sitä varten askartelimme perjantaina sudenpentujen kanssa koristeita. 

Lapset innostuivat tekemään paperirenkaista koristeketjuja ja pian olikin jo kisa käynnissä, kenellä on pisin ketju. Hetken perästä ketjua oli syntynyt jo niin paljon, että se ylettyi Seitsyen leirikeskuksen pitkän käytävän päästä päähän. Yhteisö- ja elämyspedagogi sisälläni oli valtavan innoissaan, kun lapset tohkeissaan selittivät minulle, kuinka ensin he olivat kilpailleet keskenään siitä, kenellä olisi pisin ketju, mutta sitten he keksivät yhdistää ketjut toisiinsa ja nyt heillä oli ihan jättimäisen pitkä ja hieno ketju. Siinä kohtaa tiesin, että lapset olivat juuri oivaltaneet omakohtaisen kokemuksen kautta sen, mitä tarkoittaa yhteistyö. 

Se on juuri se sama asia, jota Yhteinen Pälkäne -hankkeessa pyrimme opastamaan Pälkäneen yhdistyksissä toimiville. Katsellessani lapsia ajattelin, että yhdistystoiminnalla Pälkäneellä on toiveikas tulevaisuus. Yhteinen Pälkäne onnittelee Kostian Kahlaajia. 

-Hanna